Turvallisemman tilan periaatteet
HSP Suomi ry:n turvallisemman tilan periaatteet on luotu yhdenvertaisuussuunnitelman 2025-2029
yhteydessä vuonna 2024. Turvallisemman tilan periaatteet ohjaavat kaikkea yhdistyksen toimintaa,
ja niitä käytetään yhdistyksen tapahtumissa ja toiminnoissa. Niitä voidaan tarpeen mukaan
päivittää yhdenvertaisuussuunnitelman päivittämisen yhteydessä.
1. Mikä on turvallisempi tila?
Turvallisempi tila tarkoittaa sitä, että kaikki tilassa osallistuvat ihmiset voivat kokea olonsa
turvalliseksi. Täysin turvallista tilaa ei voida takuuvarmasti taata kaikille, joten turvallisemman tilan
termiä käytetään yleensä - kuten myös HSP Suomi ry:ssä. Pyrimme järjestössä siihen, että
turvallisemman tilan periaatteet otetaan huomioon ja ne myös toteutuvat järjestön toiminnassa.
HSP Suomi ry:ssä turvallisempi tila on sellainen paikka, johon kaikki saavat tulla sellaisena kuin
ovat kukin omista lähtökohdistaan. Tilassa kunnioitetaan toisia ja annetaan tilaa oppia ja tehdä
myös virheitä.
Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkea järjestön toimintaa sekä lähi- että etäyhteyksin.
Periaatteita sovelletaan työyhteisön ja hallituksen toiminnassa sekä paikallistoiminnan,
tapahtumien ja ryhmien järjestämisessä.
2. HSP Suomi ry:n turvallisemman tilan säännöt
1. Kunnioitus ja yhdenvertaisuus
Kohtelethan kaikkia osallistujia arvostavasti ja kunnioittavasti. Jokainen on tervetullut sellaisena
kuin on, ja heidän ainutlaatuiset piirteensä ovat arvokkaita. Yhdistyksen toiminnassa ei arvostella
ketään henkilökohtaisen ominaisuuden, kuten sukupuolen, vammaisuuden tai etnisen taustan,
perusteella.
2. Syrjinnän ja häirinnän kielto
Syrjintä ja häirintä ovat kiellettyjä yhdistyksen kaikessa toiminnassa. Tämä koskee sukupuolta,
ikää, etnistä taustaa, uskontoa, seksuaalista suuntautumista, terveydentilaa tai muita
henkilökohtaisia piirteitä. Ethän kosketa ketään ilman heidän suostumustaan.
3. Turvallinen vuorovaikutus
Osallistujilla on oikeus ilmaista mielipiteitään ilman pelkoa negatiivisesta kohtelusta. Kuuntele toisia
avoimesti ja arvosta erilaisia näkemyksiä. Syrjiviä mielipiteitä, kuten rasismia ja homofobiaa, emme
kuitenkaan hyväksy. Tilaisuuksiin saa osallistua omana itsenään, mutta omaa pahaa oloa ei tule
purkaa muihin.
4. Yksityisyyden suoja
Käsittelethän henkilökohtaisia tietoja ja kokemuksia luottamuksellisesti ja varmista, että jaetut
tiedot eivät leviä ulkopuolisille. Ryhmissä jaettuja kokemuksia ja tietoa siellä kohdatuista ihmisistä
ei tule jakaa ulkopuolisille.
5. Oppiminen ja kasvu
Korostamme oppimisen ja henkilökohtaisen kasvun merkitystä. Virheiden tekeminen on sallittua, ja
ne tarjoavat arvokkaita oppimiskokemuksia. Esitä kritiikkiä rakentavasti ja tue toisten kehitystä.
6. Tiedottaminen ja osallistuminen
Varmista, että tiedotus on selkeää ja helposti saatavilla kaikille, ja että toiminta on esteetöntä,
saavutettavaa ja inklusiivista. Tämä koskee erityisesti ryhmien ohjaajia.
7. Puuttuminen
Jos kohtaat huolenaiheita tai epäkohtia, ilmoita niistä luottamuksellisesti yhdistyksen
toiminnanjohtajalle tai puheenjohtajalle. Voit olla halutessasi yhteydessä myös keneen tahansa
yhdistyksen työntekijään. Yhdistys sitoutuu käsittelemään tilanteet asianmukaisesti, herkällä ja
oikeudenmukaisella tavalla.